Heissan ihanat ystäväiseni pitkästä aikaa!
Ja anteeksi, kun ei ole tullut kirjoiteltua tai
vastattua viesteihinne, mutta yksinkertaisesti
en ole jaksanut tehdä oikein mitään.
Eli olen ollut tosi väsynyt ja sen takia
kaikki niin täällä kotona kuin netissä
on jäänyt tekemättä.
dialyysit jatkuu ihan normaalisti, vaikka
sairaala vaihtuikin Marian sairaalaan,
kun kirurgian sairaalassa tehdään meidän
osastolla remontti ja takaisin muutetaan
noin puolen vuoden päästä.
Munuais luovutuksen suhteen, niin veljeni
ei ole vielä käynyt uusinta kokeissa, joten
lääkärit laittoivat mut siistojonoonkin,
joka on tosi hyvä uutinen.
Katsoo sitten milloin kutsu käy, mutta
siihen voi mennä 2 viikosta 1,5 vuoteen.
Joten odottamista kyllä riittää.
Kissukat jakselee ihan hyvin, mutta meidän
Iineksellä on nyt juoksu aika, mutta onneksi
nyt alkaa jo vähän helpottamaan.
Meinataan kyllä leikata Iines mahdollisimman
nopeaan…attei uusi juoksu kerkiä
alkamaan. Kun juoksun aikana ei voi
leikata veren vuodon takia.
Iines on taas keksinyt uuden jutun mitä
tehdä varsinkin öiseen aikaan.
Nyt sitten iines kiipeilee verhoja pitkin
ja on jo parit verhot saanut jonkin veran
irti ja niitä kun ei oo kiva laitella
uudelleen kiinni, mutta toivotaan että
se homma loppuisi äkkiä.
Laitettiin kissuille ohranorasta kasvamaan
ja hyvin on tehnyt kauppansa, kun kokeiltiin
kissanruohoa, niin ei ollut yhtään niin
hyvää ja kasvoikin miten sattui, kun
ohra kasvaa tosi nopeaa ja tasaisesti,
joten helpompi on kissujen mussuttaa
sitä ja onneksi eivät ole ahmineet
liikaa, ettei ole tarvinnut oksennuksia
siivoilla.
Mä olen nyt käynyt 5 kertaa hierojalla
ja kyllä on ollut ihanaa, kun nyt
alkaa pahimmat paikat jo vähän
helpottamaan, vaikka kipeetä on tehnyt.
Voi kun olisi varaa käydä jatkuvasti
kerran viikossa hierojalla, mutta hyvä
kun sain 10 sarjan vähän halvemmalla.
Ilmoista sen verran että pakkasta on tänään noin
3 astetta ja varmasti päivän aikana
taas muuttuu plussan puolelle, joka
on tosi hyvä juttu, että noi hirmu
suuret lumikasat sulaisivat äkkiä pois.
Ihanaa silti että kevät lähestyy.
Nyt pitää mennä laittaa päälle, kun
tunnin päästä pitää lähteä dialyysiin.
Haluan toivottaa kaikille teille
ihanat ystäväni oikein kivaa ja rattoisaa
maanantaita sekä mukavaa uutta
viikkoa…heippelis!
-
Viimeisimmät artikkelit
Viimeisimmät kommentit
Mr WordPress: Moikka maailma! log: Flunssa iskenyt oikein kunnoll… Vuokko: Flunssa iskenyt oikein kunnoll… Armi: Flunssa iskenyt oikein kunnoll… Taina: Flunssa iskenyt oikein kunnoll… Arkistot
- joulukuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009
- kesäkuu 2009
- toukokuu 2009
- huhtikuu 2009
- maaliskuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- marraskuu 2008
- lokakuu 2008
- syyskuu 2008
- elokuu 2008
- heinäkuu 2008
- kesäkuu 2008
- toukokuu 2008
- huhtikuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- joulukuu 2007
- syyskuu 2007
- elokuu 2007
- heinäkuu 2007
- kesäkuu 2007
- toukokuu 2007
- huhtikuu 2007
- maaliskuu 2007
- helmikuu 2007
- tammikuu 2007
- joulukuu 2006
- marraskuu 2006
- lokakuu 2006
- syyskuu 2006
- elokuu 2006
- heinäkuu 2006
- kesäkuu 2006
- toukokuu 2006
- huhtikuu 2006
- maaliskuu 2006
- helmikuu 2006
- tammikuu 2006
- joulukuu 2005
- marraskuu 2005
- lokakuu 2005
- syyskuu 2005
- elokuu 2005
- heinäkuu 2005
- kesäkuu 2005
- toukokuu 2005
- huhtikuu 2005
Kategoriat
Meta
No hei ! Kissukat ! Toivottavasti pääset munuaisjonossa nopeasti eteenpäin ja pääset siirto-operaatioon. Ihanaa kevään odotusta koko perheellesi ja hyvää vointia ja korttionnea peli-iltoihin. Vahvistushalit idolilta ❤